Turvallisin mielin ostoksille

Kansainvälinen kauppakeskusten turvallisuusasioihin erikoistunut Safe Shopping Centers on myöntänyt Helsinki Outletille COVID-19 COMPLIANT -sertifikaatin todisteeksi Outletin ensiluokkaisen huolellisista toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Sertifinoinnissa auditoitiin mm.
– asiakas- ja henkilökunnan tilojen tehostettua siivousta 
– käsidesin tarjoamista asiakkaille myymälöissä ja sisäänkäyntien yhteydessä
– tehostetusta hygieniasta viestimistä alueella (kyltit, maskisuositus, kuulutukset 30 min välein)
– yleisen turvallisuuden valvontaa keskuksessa

Outlet-kylämme sai erityismaininnan selkeistä koronaohjeistuksissa asiakas- ja henkilökunnan tiloissa seuraavasti (suora lainaus): ”Your guidance of the customers and tenants premises were the best that I have seen in Finland”.

Haluamme korostaen muistuttaa, että asiakkaiden ja oman henkilökuntamme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. Olemme viime viikkoina ottaneet huomioon päivitetyt viranomaisohjeistukset, ja lisänneet järjestyksenvalvontaa ja ulkotilojen hyödyntämistä mm. myymälöihin jonottamisessa. Pyydämmekin sinua meillä asioidessa huomioimaan ohjeistukset myymälöiden ja ravintoloiden asiakasmäärissä sekä muistuttaa käsidesien käytöstä ja maskien vahvasta suosituksesta.

Kiitos kaikille käynneistänne ja ymmärryksestä näinä poikkeusaikoina. Pidetään toisistamme huolta.

Lisää luettavaa

Joulun toivelista: Vinkit myymälöistä

Ovatko joululahjat mielessä tai kenties jo työn alla? Auttaaksemme sinua joululahjojen ideoinnissa, kysyimme myymäläpäälliköiltämme, mitä he pitävät vuoden parhaana lahjana ja mitä he hankkivat itselleen tai läheisilleen tänä vuonna.

Lue artikkeli

Talviterassien taikaa

Outlet-kylän keskusaukiolle on avattu uusi elämyskohde: kaksi upeaa talviterassia!

Lue artikkeli

Isänpäivälahjoja moneen makuun

Jos kaipaat inspiraatiota isänpäivän lahjaostoksille, olet tullut oikeaan paikkaan! 40 merkkimyymälästämme löydät lahjaideat, nauttipa lahjan saaja enemmän hemmottelusta, käytännöllisistä jutuista tai elämyksellisyydestä. Meiltä ostat lahjat myös aina edullisemmin, sillä hinnat tuttuun tapaan aina vähintään -30 % ovh:sta. Laadukkaat nahkatuotteet ovat käytännöllinen valinta ja ne kestävät kulutusta. Tiger of Sweden: läppärikotelo outlet-hinta 209 € (ovh 299 … Lue lisää

Lue artikkeli

Takkien aika!

Takki on iso osa talvipukeutumista. Ja mikä sen ihanampaa, kuin kietoutua takkiin, joka pitää käyttäjänsä lämpimänä juuri oikeassa suhteessa vallitsevaan säähän nähden – ja ilmaisee hänen tyyliään. 40 muodin ja ulkoilun brändimme monipuoliset talvitakkimallistot ulottuvat ajattomista malleista kauden trendikkäimpiin tyyleihin – haitpa eleganssia tai sporttista mallia. Talviset aamut ovat jo ovella, siksi pyysimme myymäläpäälliköitämme valitsemaan … Lue lisää

Lue artikkeli